Luonnosta tuotteeksi ja palveluksi -valokuvakilpailu

"Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry järjestää kaikille avoimen valokuvakilpailun aiheesta luonnosta tuotteeksi ja palveluksi. Kilpailun tarkoituksena on tuoda esille luontoyrittäjyyttä sekä ihmisten suhdetta suomalaiseen luontoon ja sen vastuulliseen käyttöön." Näin kisajärjestäjä asian ilmaisi.

Lisätietoja: www.luontoyrittaja.fi/373.html

ps. Oma suhtautumisen erilaisiin kuvakilpailuihin on hieman kriittinen osin kisasääntöjen takia. Erilaiset kuvakilpailut on viime vuosina voimakkaasti yleistyneet. Myös sääntöjen ehdot velvoittaa helposti kuvaajaa hankkimaan malliluvat ihmiskuviin. Kisasääntöjä on usein muotoiltu niin, että kisajärjestäjä voi veloituksetta, tai hyvin marginaalisella korvauksella saada kuviin vapaat käyttöoikeudet. Siksi niitä siis yleensä järjestetään, koska kisajärjestäjä saa asiasta suuremman hyödyn kuin mikä kilpailun järjestämisen kustannus ja vaiva on. Nämä on siis osin vaihto sille, että tarvittavat kuvituskuvat ostetaan joltain ammattikuvaajalta tai kuvatoimistosta.

Niin ja onhan ammattimainen luontokuvaaminenkin mitä suurimmassa määrin luontoyrittäjyyttä - joista osa kaiken lisäksi on mielellään mukana mitä erilaisemmissa kuvakilpailuissa.

Kilpailuissa on toki intressinä saada asialle julkisuutta, niin kuin kisajärjestäjäkin asian ilmaisi, yms... Et jos kokee asian tärkeäksi, ja on passelia kuvaa tyrkyllä, ja haluaa edistää luontoyrittäjyysasiaa, niin mikäs siinä. Tässä olisi siihen hyvä sauma. Ainakin on hyvä sauma tarkastella omaa tuotantoaan, että miten siellä luontoyrittäjyys näkyy - jos ollenkaan. Luontoyrittäjyyteen liittyvä kuvatarjonta ei varmaankaan ole vielä kaikenkattava. Yrittäjyysnäkökulma voi olla hieman haastava saada kuvaan, ellei sitten mene enemmän henkilö-, tuote- tai imagokuvauksen puolelle.

Stanley Cup voittaja Valtteri Filppula

Sain erään vakiasiakkaan kautta toimeksiannon mennä kuvaamaan EsportCenterin asiakaslehteen kansi. Piti kuvata Valtteri Filppula, 24, Detroit Red Wingsien keskushyökkääjä tuore Stanley Cup voittaja. Ja niin kuin ketä tahansa kiireistä miestä pitää kuvata, niin ei tämäkään toteutunut mitenkään liian helposti. Kuvaus piti alun perin hoitaa jo viikkoja sitten. Miestä ei kuulemma saatu puhelimella kiinni, kun tuskin oli edes Suomessa.

Viime viikolla ilmoitettiin, että tiistaina klo 9.00. Ja ei kun aikaisin toimistolle, että saa kamat valmiiksi. Puoli tuntia ennen tulee puhelu, että ei hän tänään pääsekkään harjoittelemaan. Huomenna klo 11.00 olisi uusi aika. Klo 08.22 soi puhelin, olin juuri herännyt / heräilemässä. Filppula tarttee kuvata jo klo 09.00. Ei kun toimistolla hätäsesti hakemaan kamppeet ja menoksi. Olin EsportCenterillä klo 09.01. Kun kysyin infosta, niin sanoivat että tuli jo tunti sitten harjoittelemaan. Eivät tiedä missä mies on. Parilla puhelinsoitolla saan kuitenkin selville, että mies on viereisessä rakennuksessa. Sinne siis.

Kysyin seuraavaksi Areenan infosta. Eivät tiedä. Yks mies täällä kyllä hölkkäilee, kerrottiin minulle. Infon koneella nopealla googlaamisella katsoivat nimen perusteella, että Filppula on just sen miehen näköinen. Ei kun hommiin. Kävin morjestamassa miestä, ja sanoin että katson ensiksi vähän ympärille paikkoja ja haen autosta vielä vähän kuvausrompetta.

Kevyt silmäily, pikasuunnitelma kasaan ja tuumasta toimeen. Kuvauksiin meni vajaa 10 minuuttia. Muutamat otokset sisällä ja asiakaslehden kansi ulkona. En viitsinyt vaivata miestä liian pitkään kesken treenin. Ulkonakin oli yllättävän vilpoisa tuuli. Antaa hänen vain keskittyä harjoitteluun. Vaikka pääosin olikin kuvissa sillei jääkiekkoilijan oloisesti varsin totisella ilmeellä. Vähän saatiin tähän yhteen viimeisimmistä hieman iloisempaakin ilmettä. Siinä on kansikuvaksi sopivasti väljyyttäkin.

4.elokuuta lienee hänen vuoro pitää Stanley Cup-pokaalia. Yksi kiinnostava asia urheilujulkimoita seuraaville suomalaisille penkkiurheilijoille ja muille lätkäfaneille. Vain kuusi suomalaista kiekkoilijaa on aiemmin saanut nimensä maineikkaan pokaaliin kylkeen.

ps. Kävin minäkin netistä katsomassa ja löysin videopätkän jossa Vilppula tekee Stanley Cup finaalipeleissä käsittämättömän hienon maalin. Ei voi muuta kuin nostaa hattua. Kerrassaan mahtava suoritus.
--

Törmäsin Filppulaan liittyen tällaiseenkin positiiviseen uutiseen
HS 30.07.08: Filppula ja Detroit solmivat jatkosopimuksen
Osaavat arvostaa upeata luonnetta ja monipuolisuutta.

LUONTO JA LUONTOKUVA, pohdintaa luonnosta ja luontokuvauksesta

Siinä on sanapari, kaksi sanaa, joilla on merkitystä usealle ihmiselle, voisi oikeastaan sanoa kaikille. Ei taida olla niin urbanisoitunutta ihmistä, jolle luonto ei merkitsisi mitään, vaikka välillä tuntuukin, että luonnosta ei välitetä, suhtaudutaan välinpitämättömästi.

Niin tai näin, mitä luonto sitten on ja mikä on luontokuva?

Luonto sanana on sinänsä hyvin vanha, sen esiintyessä kirjakielessä jo 1500 -luvulla. Uusi kieliopas määrittelee sanan yhdeksi muodoksi elollinen ja eloton maailma paitsi ihmiskäden tuotteita.

Tarkoittaako tämä alkuperäistä luontoa, ihmisen toiminnasta riippumatonta elinympäristöä maailman eri lajeille vai voidaanko puhua luonnontilaisesta ympäristöstä, jossa on ihmiskäden jälkiä havaittavissa, elämän kiertokulun tapahtuessa kuitenkin luonnonvaraisesti.

Luontokuva ja sen olemassaolo tuo luonnon läheiseksi myös niille ihmisille, joilla ei ole tänä päivänä mahdollisuutta päästä luonnon "helmaan" erinäisistä syistä.

Näitä syitä voivat olla mm juuri edellä mainittu urbanisoituminen, kaupunkirakenteen muuttuminen luontoa hylkiväksi, ikäkysymykset liikkumisen vaikeutuessa, luonnon "karkaaminen" ulottumattomiin, lähiluonnon tuhoutuessa.

Tässä mielessä luonnonvalokuvaajat, luontokuvaajat edistävät luonnon säilymistä ihmisten mielissä, kuvaajien kuvatessa monipuolisesti luonnon olemassaoloa ja sen tapahtumia, laajentavat ymmärrystä luontoa kohtaa, mahdollisesti estävät sen tuhoutumista.

Voidaan myös olettaa, että luontokuva on merkittävä tiedonvälityskeino ympäristömme tilasta ja kehityksestä.

Mutta, mikä sitten on oikeastaan luontokuva?  

Lienee selvä, että rakentamaton ja muutenkin koskematon suoalue esimerkiksi, on luontoa ja siitä otettu kuva on luontokuva. Siis on tehty luonnonkuvaus suolta.

Toisaalta, jos on otettu kuva kasvista vaikkapa kivijalan vieressä, niin onko se luontokuva?

Tässä tapauksessa on tehty kuvaus kasvista ympäristössään.

Tarkoituksenani ei ollut kirjoittaa pitkää, täydellisyyttä hakevaa mietelmää luonnosta tai luontokuvasta, vaan tarkoituksenani on herätellä muiden ajatuksia, joihin itse paneudun kuvatessani luontoa  kuin myös kasvejakin.

Olisi mukavaa tietää, minkä suuntaisia ajatuksia, kokemuksia ja käsitteitä on muilla luonnonvalokuvaajilla, luontokuvaajilla ja muilla asiasta kiinnostuneilla, luonnosta, luontokuvasta ja sen merkityksestä.

Lintubongailua riippumatosta

Viikon verran yritin saada kuvaa banaanikerttulista (Coereb aflaveola) pesällään, joka on ihan majapaikkani terassin vieressä, riippumattoni takana, mutta aina lintu huomasi yritykseni ja pyrähti muille oksille. Kamerani ei ole oikein tarkoituksenmukainen lintujen kuvaamiseen, mutta koska pesä oli ihan lähellä, ajattelin että voisin jopa onnistua.

Ihan ensimmäisinä päivinä kävin kurkistamassa kameran kanssa pesään ja totesin siellä olevan kaksi pienokaista. Minulle kerrottiin, että poikaset lähtevät pesästä todella nopeasti, ilman että ne osaavat vielä kunnolla lentää, ja koska majapaikassani on sekä kissa että koira, yritin vahtia etteivät ne ainakaan pääse poikasia syömään.

Istuessani riippumatossani kuulin aina poikasten piipityksestä milloin äiti tai isä oli käymässä, mutta vaikka kuinka yritin ujuttaa kameraa silloin riippumaton sivusta kuvan ottaakseni, varuillaan oleva lintu ehti aina poistua kotioveltaan.

Olisin tietysti mieluusti nähnyt myös poikasten ensipyrähdyksen, mutta tänään herätessäni huomasin, että poikaset ovat lentäneet pois pesästään, eikä niistä ole enää jälkeäkään. Toivotaan että kaksosten elämä jatkuu turvallisesti jossain muualla puiden suojissa, kaukana kissojen ja muiden saalistajien ulottuvista.

Mitä minä näen?

Isonenä. Hifistä. Seitsemän L:n canonisti. Pörröpää, röllipeikko (ennen parturissa käyntiä), työhullu, filosofi, hääkuvaaja, yrittäjä, ja mm. luonnonharrastaja. Mäyräkuvaaja, vaikka en ole tänä kesänä kerennyt kuin kaksi kerta lähinnä käännähtämään mäyrätalolla. Tältä kesältä on oikeastaan vain yksi mäyräkuva. Huom. mäyräkuva yksikössä, ei monikkossa. Paljon hienoja mäyräkuvia on vielä tulossa. Ainakin uskottelen itselleni. Paljon hienoja hääkuvia otan ennen sitä. Paljon kuvapankin uudistuksia tulossa siinä sivussa. Mutta päällimmäisenä monia muita ristiriitaisia tai jopa utopistisiakin ajatuksia.

Cartinaan, siis kuvapankkiin on tulossa äänet. Cartinaan on tulossa ihmiskuvia, osin aika paljastavatkin ihmiskuvia - liiankin paljastavia. Cartinassa on aika hirmuinen trafiikki, joka tarttis jotenkin saada poikimaan nykyistä paremmin myyntiä. Google.fi-sivujen kautta Cartinan kuvapankkiin tulla n. 150 000 kertaa kuukaudessa. Missä vika? Kuvissa? Konseptissa? Vai onko trafiikki pinnallista, lähinnä liian tehokkaan googleoptimoinnin ansiota - ei muuta? Mikä arvo sitten kuvalla on? Tai miten kuvakauppa yleisemmin makaa? Ollaanko sivuutettu joku olennainen asia?

Ainakin itse olen halunut mieltää kaiken tekemisen suhteen reiluuden ja oikeudenmukaisuuden hyvin olennaiseksi asiaksi. Hyvä kuva, osaava työsuoritus on kunnon palkkion / palkinnon arvoinen. Siltä osin toivoisin hyville kuvaajille ja kuville mahdollisimman hyvää vastinetta. Toivominen ei vain riitä!

Rönsyä. On asioita joihin en voi kauhean paljon vaikuttamaan. On asioita jotka ryöstäytyvät käsistä, saavat kummallisia mittasuhteita, tai jotka ymmärretään täysin väärin - jota ei ymmärrä alkuunkaan, tai joka monen mielestä ei ole todellisuutta. Jokainen pienempi tai vähän isompi ihminen yrittää vain parastaan, ja tulkitsee oman taustansa pohjalta. Ja vaikka tietopohja on vähän heikompi, niin ennakkoluulottomasti sitä voi yrittää joskus tulkita vähän vieraampiakin asioita.

Valokuvaajan voisi kuvitella olevan jossain määrin myös asioiden tulkitsija teoreettisesti, eikä vain visuaaliselta kannalta. Visuaalisuudem pitäisi kai olla se keino millä valokuvaaja tulkitsee näkemäänsä ja kokemaansa eteenpäin muille. Jokainen omalla tavallaan. Joillekin se oma oma maailma on kuitenkin vain se minkä on kokenut ja nähnyt. Uutiset on vain uutisia.

Katsoin minäkin sen dokkarin joka tuli tuossa pari päivää sitten Darfurin kriisistä. Siviilipalveluksen aikoinani suorittaneen, ja kuitenkin hyvin isänmaalliseksi itseni kokevana, mutta samalla väkivallattomuuden kannattajana nostan suuresti hattua sille minkä valokuvaaja, Brian Steidle on tehnyt. Hän on nähnyt ja näyttänyt muille asioita. Hän ja moni muu olisi halunut valokuvalla ja totuudella olevan suurempikin merkitys. Joskus kamera ei vain riitä. Tietyissä tilanteissa aseet ja konfliktit ovat välttämättömyyksiä vielä suuremman hädän välttämiseksi http://www.ushmm.org/conscience/alert/darfur/steidle/. Asiat monesti eivät vain ole niin yksinkertaisia kuin miten ne suurelle yleisölle pääosin yksinkertaistetaan. Taustalla vaikuttaa moni muukin asia ja intressi - valta ja politiikka. Siksi toivottava muutos toteutuu liian usein liian hitaasti.

Ja sitten yritän luonnollisesti välillä irtautua ihan kaikesta muusta. Olen vain valokuvaaja. Minä, kamera ja visuaalinen näkemys - helsinkiläinen urbaani kaduntallaaja. Valokuvaus on minulle mitä suurimmassa määrin myös itseni toteuttamista, luovaa minääni - ainakin omassa harhakuvitelmassani. Olen hääkuvaaja, ja ainakin jossain määrin myös luontokuvaaja. Ajautunut hääkuvaajaksi. Luontokuvaaja haluaisin mielummin olla. Luontokuvaaminen ei kuitenkaan elätä sillei. Siksi pitää olla jotain muutakin. Kaipaan haasteita. Hääkuvauksissa siitä ei ole pulaa. Perheellisenä en voisi olla sotakuvaaja. Lehtikuvaajankaan oleminen ei Suomen olosuhteissa ole vielä paljon mitään (ihmeellistä), suhteessa dokumentaarisena sotakuvaajana olemiseen. Missä haasteet, missä kunnia? Vai tavallista puurtamistako valokuvaajana oleminen sittenkin on?

Lapsena leikittiin hypoteettisesti että tekisitkö mielummin sitä kuin tätä - tätä vai tota. Nyt voisin ainakin sanoa, että olisin mielummin sotakuvaaja kuin sotilas. Zoriah Miller on sitä ollut. katso tarina ja aika raadollinen
video hässäkästä. En tiedä olisiko minusta tuossa tilanteessa mihinkään. Lapsuudessa olen kyllä lukenut läpi isäni kokoelmista löytyvät toisen maailmansodan kirjasarjan karseine "doku"kuvineen. Olen toki itsekin nähnyt ja kuvannut kuollutta, joskin vain ortodoksisissa hautajaisissa. Pliisua.

Pakotan itseäni kehittymään. Valokuvauksellinen henkinen itseruoskinta on kehittävää. Kukaan ei ole liian hyvä. Pikemminkin kannattaa olla ammatillisesti nöyrä, koska muuten kehitys loppuu kuin seinään ja alkaa raju taantuma. Yritän seurata asioita ja kehitystä. Yritän olla ajan hermoilla. Välillä on vähän liiankin hektistä. Liiankin usein. Kun työlistalla on liian paljon asioita iskee hajamielisyys. Liian monet asiat on rästissä. Pahoitteluni siitä kaikille hoitamattomista asioistani kärsiville. Aina on isompia, ja niitä vähän pienempiä asioita. Ja se inhimillisyys.

Toisaalta tarttee olla paineita jotta saisin itsestään kaiken irti. Vähän niin kuin monet urheilijat tai artistit sanoo, että jos ei jännittäisi ennen suoritusta, niin siitä ei tulisi mitään. En ole täydellinen. Kaikkea muuta. Liian paljon ajatuksia, liian vähän aikaa. Liian paljon haasteita, ja ennenkaikkea liian paljon ammatillisia intohimoja. Liian itsekeskeinen ja pieni olen ihmisenä. Realismia vs utopiaa? Huomenna kuvaan taas yhdet häät. Viimeistään aamusta alkaen mielessä ei ole kuin hääpari ja heidän elämän yksi tärkeimmästä päivästä.

ps. Yllä olevan kuvan minusta on ottanut Kristina Nyholm, hyvä ystävä ja kolleega, joka on varsin potentiaalinen ja kehityskelpoinen kuvaaja, siinä missä moni muukin Cartinan kuvaaja (osin ehkä itsekin mukaanluettuna). Inhorealismia saattaa kuitenkin olla se, että kuulun sittenkin ennemminkin siihen taantuvaan keski-ikäisten tai sitä iäkkäämpien kuvaajien joukkoon. Hmmm? Jatkaakko kuvaamista, vai keskittyä muihin asioihin? Siinäpä hyvä kymysys! Silti aina silmät valppaana, korvat höröllään ja kameran laukaisunappi herkässä. Sitä kun ei ikinä tiedä milloin kameralla oikeasti vaikutetaan asioihin.

ps 2. Viime viikonloppuna oli pitkän tauon jälkeen vapaa. Ei hääkuvausta. Hengähdys. Oltiin viime viikko - perjantaihin asti Luonto-Liiton perheleirillä, jossa vähän kulutin vähän kameraakin. Sieltä ko. kuvasarja. Pari vikaa makrokuvaa onkin täällä jo aiemmin nähty. Et aina jos on isoja kysymyksiä, niin on myös pieniä asioita ja yksityiskohtia. Mitä ja miten sinä näet?

Plitvice

Luonnosta kiinnostunut matkailija päätyy Kroatiassa vieraillessaan helposti Plitvicen järvien kansallispuistoon. Korana-joki on muokannut pehmeään kalkkikivimaastoon mielenkiintoisia muotoja. Alueella on 16 järveä, joiden välillä vesi virtaa muodostaen lukuisia putouksia ja pieniä koskia. Paikoittain vesi kulkee leveänä rintamana metsänpohjaa pitkin. Puisto on Unescon maailmankulttuuriperintökohde, ja kauneutensa ansiosta se kerää suuret määrät kävijöitä.Alueen järvet ovat kirkasvetisiä ja niiden elämää on helppo seurata. Kalat nimittäin tulevat tekemään tuttavuutta sankoissa parvissa makupalan toivossa. Puistossa risteilee polkuja ja pitkospuita joilta ei saa poiketa sivuun. Pitkospuut kulkevat veden yllä ja välillä koskien vesi kohisee lähes varpaita huuhtoen. Kun pysähtyy katselemaan veden pohjassa pilkottavia puunrunkoja niin saman tien kalaparvi on paikalla valppaana nappaamaan turisteilta putoavat muruset. Lapsiperheiden suurta huvitusta näytti olevankin eväiden jakaminen kaloille.

Tuollaisissa ainutlaatuisissa kohteissa on niin paljon nähtävää, että valokuvauksen suhteen pitäisi tehdä aina uusi reissu heti perään. Osaisi ehkä sitten vähän paremmin keskittyä. Tuppaa itsellä menemään hieman räpsimiseksi, etenkin jos on matkaseuraa. Matkakumppanini puolesta sain kyllä kyykistellä ja tiirailla niin paljon kuin halusin, mutta ainahan sitä jää vähän nälkäiseksi. Omalle kohdalle sattui hieman sateinen ja pilvinen päivä, ja luulenkin, että sen vuoksi puiston 321 perhoslajista harmikseni vain harva näyttäytyi. Kansallispuistossa eläviin nisäkkäisiin mm. karhuun, ilvekseen tai suteen kulkija tuskin törmää, siitä pitävät huolen tasaisesti pitkospuita tömisyttävät turistijoukot.


Kuvia Kroatiasta ja Plitvicen kansallispuistosta löytyy Cartinasta.

Uimassa kilpikonnien kanssa

Tobago Caysin suojelualue on yksi Karibian parhaista snorklauspaikoista. Neljän saaren keskelle jää suojaisa alue, joka on suosittu purjeveneiden ja katamaraanien ankkuroitumispaikka. Petit Baradel saaren rannassa on veneiltä kielletty alue, jossa voi uida merikilpikonnien kanssa.

Parin metrin syvyydessä snorklaaja pääsee yllättävän lähelle liemikilpikonnia (chelonia mydas), jotka rouskuttavat pohjahiekassa kasvavaa meriruohoa. Nämä rauhalliset kasvissyöjät eivät oikeastaan välittäneet ollenkaan ympärillään hyörivistä ihmisistä ja päästivät ihan kosketusetäisyydelle.

Hapenhaukkausmatkat olivat kuitenkin selkeästi vaarallisia. Kilpikonnat nousivat varovasti pinnalle, haukkasivat ilmaa pari sekuntia ja palasivat pikaisesti takaisin pohjalle turvaan.

Vedessä näkee liemikilpikonnien upeat värit. Englanninkielisestä nimestään huolimatta "vihreä" kilpikonna ei ole vihreä. Nimi tuleekin kilpikonnan rasvan väristä. Liemikilpikonnan kilven väritys vaihtelee ruskean eri sävyistä jopa siniseen ja nuorten liemikilpikonnien päälaki on kirkkaan oranssi. Päälaen väritys tasaantuu ruskeaan konnan vanhetessa. Alapuolelta liemikilpikonna on keltainen. Väriä siis riittää vähänkuin riikinkukoilla.

Nähdessään näitä kauniita ja uhanalaisia eläimiä vedessä on vaikea uskoa, että jotkut edelleen pyydystävät niitä syödäkseen.

Karibialla edelleen useissa maissa merikilpikonnat eivät ole suojeltuja ja niiden pyydystäminen pesimisajan ulkopuolella on sallittua. Harmillista on myös se, että meressä pyydystys kohdistuu hyvin usein juuri suurimpiin yksilöihin, jotka ovat lajin säilymisen kannalta kaikkein tärkeimpiä.

Merikilpikonnien poikasista vain yksi tuhannesta selvityy aikuiseksi ja esimerkiksi liemikilpikonna saavuttaa sukukypsyyden vasta noin 25-30 vuoden ikäisenä. Aikuisen merikilpikonnan suurin vihollinen onkin ihminen, sillä luonnossa ainoastaan tietty hailaji pystyy rikkomaan sen kilven.

Merikilpikonnakuvia Cartinassa

Loittorenkailla lähelle

Pikkuisten kohteiden kuvaamista en ole pahemmin harjoitellut. Ei ole ollut siihen soveltuvia välineitä. Kerran olen ohimennen lainannut yhdeltä tutulta 50 millistä macroa. Toisen kerran sain 100 millisen toiselta kuvaajalta kokeiltavaksi. Kummastakin kerrasta on vuosia aikaa. Kiinnostus ötököiden ja muiden pikkuruisten kuvaamiseen on periaatteessa ollut jo pitkään taustalla jossain. Toisaalta en ole mikään hyönteisasiantuntijakaan.

Juhannuksen tienoilla otin uhkarohkean askeleen makrokuvaamisen suuntaan. Hommasin Canonin kummatkin loittorenkaat. Varsinaista makrolasia en ole vielä hankkinut. Nyt viikolla kokeilin noita ensimmäistä kertaa muutamien peruslasien kanssa. Ohessa 24-70 millisellä ja loittorenkaiden kanssa otettu koekuva. Reipas himmennys, ja lisävalolähteenä pikkusalama. Kohteina tuollaiset yleiset ja helpot aiheet.

Muistoja keväältä

Joskus kuvausretkillä kokee erityisen sykähdyttäviä hetkiä kun odottamatta luontokappaleet tulevat kovin lähelle. Tilanteet tulevat yllättäen ja ovat nopeasti ohi. Itselle on monesti käynyt niin, että juuri kun on lähdössä kotia kohden niin silloin tapahtuu mieleenpainuvimmat kokemukset. Usein jälkeenpäin ”harmittelee”, ettei itsellä kameran käsittely tule aivan selkärangasta.

Monet asiat selviävät vasta myöhemmin kuvia tutkiessa. Huomaa häiritsevän risun kuvassa tai että hieman erilaisella sommittelulla kuva olisi paljon mukavampi katsella. Mikä on se viimeinen sentti jonka pusikosta uskaltaa kurottaa ilman että tulee häirinneeksi ja hätyyttäneeksi kuvauskohdetta?

Lisäksi on kameran säätäminen, syväterävyyttä on liikaa tai liian vähän ja tarkennuskin voisi olla osunut hieman eri kohtaan. Vanhan sanalaskun mukaanhan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eli onhan niitä säädettäviä asioita valokuvassa melkoisesti. No monesti mieleen tallentunut kuva tapahtumasta lämmittää yhtä paljon kuin kovalevyltäkin löytyvä. Niin tai näin, tässä on pari kokemusta keväältä kuvien kera.

Huhtikuun lopulla, aamuyöstä olin taas hiipinyt tutulle järvelle katselemaan kevään etenemistä. Pari tuntia oli vierähtänyt istuessani pienessä kuusikossa, josta aukeni esteetön näkymä lyhyen suokaistaleen yli järvelle. Vilske oli ollut aikamoista ja jatkuvasti jotakin tapahtui. Laulujoutsenpariskunta kuherteli vanhan pesänsä lähettyvillä, tukkasotkat, tavit ja telkät uivat välillä melko läheltä ja aprikoin, että mahtoivatko huomata minua ollenkaan? Aamun kylmyys kuitenkin teki tehtävänsä, ja paikoillaan istumisesta jäykistyneet jalat houkuttelivat lähtemään liikkeelle. Pakkasin termospullon ja muut tarpeet reppuun ja olin juuri nousemassa kun huomasin kuikkapariskunnan uineen aivan lähelleni suokaistaleen reunaan. Ne ääntelivät oudonkuuloisesti ja jähmetyin paikalleni odottamaan, mitä tapahtuisi? Linnut nousivat vedestä mättäälle ja alkoivat paritella edessäni. Nopeasti homma oli ohitse ja pariskunta palasi veteen. Koiras vielä levitteli siipiään ja hitaasti uiden ne jatkoivat matkaansa.

Myöhemmin keväällä, aamuisen kuvausretken jälkeen ajellessani kotia kohden päätin vielä pysähtyä samaisen järven rantaan katsastamaan, näkyisikö mitään mielenkiintoista. Kävelin pitkin metsätietä kohti rantaa kun kuulin joutsenen varovaisen äänen ja tajusin, että olin paljastunut. Nouseva aurinko ei ollut vielä ehtinyt pirstoa sinä aamuna leijunutta melkoista sumuvaippaa, ja vasta rantaan saavuttuani näinkin tutun joutsenperheen. Joutsenemo ui viiden poikasensa kanssa rauhallisesti kohti läheistä saarta. Poikaset olivat alle kaksi viikkoa vanhoja. Aikani katselin kaunista näkymää, ja kun linnut olivat kadonneet saaren taakse, lähdin kävelemään autolle.

Muutaman askeleen ehdin jo ottaa kunnes kuulin lentävän laulujoutsenen tööttäilyä. Arvelin, että olisiko äskeisen perheen isälintu palailemassa aamulennolta? Kiiruhdin nopeasti takaisin rantaan ja kohdistin kamerani sopivaksi arvelemaani suuntaan.

Pian sumun keskeltä yksinäinen joutsen laskeutuikin järvelle. Hitaasti se alkoi uimaan suoraan minua kohden. Se oli joutsenperheen isä. Lintu käänteli kaulaansa ja katseli, mihin sen puoliso ja poikaset olivat menneet? Olin rannassa kyykyssä vailla minkäänlaista näkösuojaa, ja joutsen tuli hiljalleen kohti. Se oli viimein niin lähellä ettei sopinut kamerani etsimen ruutuun. Pidin pääni kameran takana ”piilossa” ja ihmettelin, eikö lintu todellakaan huomannut minua? Jännitin painaa kameran laukaisinta, sillä arvelin sulkimen räsähdyksen paljastavan minut. Joutsen uiskenteli jonkin aikaa rannan lähettyvillä ja etsiskeli perhettään. Välillä se käänsi minulle pitkäksi aikaa selkänsä, joten arvelen, ettei se tajunnut ihmisen olevan niin lähellä. Viimein lintu lähti uimaan poispäin ja kun se lopulta katosi sumuun, uskalsin nousta ja lähteä viimein kotiin.

Kuikkakuvia Cartinasta

Laulujoutsenkuvia Cartinasta

Hurahtanut liskoihin

Pari kuukautta sitten en olisi kyllä uskonut, että sanon näin, mutta liskot on mielenkiintoisia kuvauskohteita ja muutenkin hauskoja seurattavia. Varsinkin iguanan kanssa samaan sukuun kuuluvat anolis liskot. Niiden suuret silmät ja piiloleikki saa ne tuntumaan hyvin inhimillisiltä. Nämä pienehköt liskot ovat myös vähemmän arkoja kuin esimerkiksi racerunnerit eli (Cnemidophorus sexlineatus), jotka singahtavat pakoon ennen kuin ehdin edes parin metrin päähän.

Yleisin anolis lisko Carriacoulla on Karolinan anolea (anolis carolinensis) kutsutaan myös kameleontiksi vaikkei oikea sellainen olekaan. Syynä tähän on se, että tämä Karibialla yleinen lisko pystyy vaihtamaan väriään sulautuakseen paremmin ympäristöönsä. Syynä värin vaihtoon voi olla myös ilman lämpötila sekä eri tunnetilat. Voittoisa uroslisko loistaa kirkkaan vihreänä kun taas hävinnyt osapuoli muuttuu ruskeaksi. Pienemmät naarasliskot viihtyvät myös ihmisten lähettyvillä ja rakennuksissa. Isommat urosliskot löytyvät yleensä puiden oksiltä ja rungoilta tarkkailemassa menoa.

Karolinan anoliksen lisäksi Carriacoulla esiintyy myös Kuuban ruskea anolis (Anolis sagrei sagrei), joka myös pystyy vaihtamaan jonkin verran väriään ruskean eri sävyihin ja melkein mustaan, mutta ei kuitenkaan vihreään. Tällä liskolla on enemmän kuviointia kuin Karolinan anolella ruskeassa vaiheessa, joten näiden lajien erottamisen pitäisi olla kohtalaisen helppoa, mutta mutta anolis liskoja on satoja eri lajeja.

No, en ole ainoa liskoihin hurahtanut. Karibian anolis liskot ovat olleet myös suosittuja evoluution tutkimuskohteita. Eri saarten anolis liskot ovat kehittyneet eri suuntiin ja niitä on verrattu jopa Galapagoksen Darwinin sirkkuihin.

Lisää anolislisko-kuvia Cartinassa

Nuuksio - pääkaupunkiseudun henkireikä



Meillä on aivan upeat ulkoilumaastot lähes miljoonan pääkaupunkilaisen ulottuvilla Nuuksiossa. Luonnon keskellä unohtuvat kaikki työasiat ja kiireet. Nuuksiossa on mahtavia kallioita jyrkkine rotkoineen, pimeitä ja synkkiä kuusimetsiä, kuivia ja valoisia kangasmetsiä, joiden välissä on kirkasvetisiä lampia, ja upottavia soita. Luonnossa voi kulkea hyvin merkittyjä polkuja pitkin, jolloin kulku on helppoa eikä eksymisen vaaraa ole juurikaan tai sitten pienempiä polkuja pitkin kartan avulla. Paljon ihmisiä olikin lauantaina nauttimassa luonnosta ja jopa japanilaisetkin ovat löytäneet paikan.

Samoilin pitkin Nuuksion metsiä hakemassa lampia, joissa lumpeiden kukinta oli parhaimmillaan. Tarkoituksena oli saada kuvia lumpeesta ja lammista. Tuli käyskenneltyä läpi Haukkalammet, Valklammet, Mustalammet jne., upottua nilkkoja myöten Soidinsuolla ennen Kaislampea. Kuvia tuli, ei paljon, mutta tuli kuitenkin; lumme, ulpukka, maariankämmekkä jne.

Takaisin autolle tuli palattua pitkin merkittyjä isompia polkuja sen verran pahasti oli voimat uponeet pehmeään maastoon kuvausreppu selässä. Oheinen kuva on Kaislammelta.

Tienvarsi kuvauksia

Osa-aikaisen tienvarsikuvaajan raportti kaksi.

Enontekiö 20080622.

Tällä paikalla olen leiriytynyt hyvin..., no joo joo, en tietenkään tässä rakennuksessa, ...siis hyvin monena vuonna lapinreissuillani ja vasta nyt havahduin, että jösses, leiripaikallani on virallinen osoite. Joten laittakaapa postia menemään osoitteella.

Käsivarrentie 10206 ENONTEKIÖ.

p.s. Kirjoittakaa pehmeälle paperille.

Varpunen

Varpunen pienoinen,

kuinka koruton ja vaatimaton

höyhenpeittees' onkaan.

Ei hohda se värien kirkkautta,

Ei töyhtöjen komeutta,

ja äänes' pientä sirkutusta vain.

Phyi! Mene pois!

Kaipaamme komeutta ja prameutta,

värien loistokkuutta - arvokkuutta: miks' tuollaista huomaisimme lain?

Mut' katsokaa lintua vielä kerran,

joka murusia pöydän alla syö.

Kiitoksen pienen hennolla äänellään suo.

Silmät lempeät, mustat, sielukkaat;

höyhenet pörröiset, lämpöisen ruskeat

Kätkien kultaisen sydämen:

Lintu kaunein päällä maan

Kuva: Henrik Kettunen

Pohjantikan pesintä Syötteen kansallispuiston Ansapolulla on onnistunut!

Etsittyään sopivaa kelopuuta pesintäkolonsa rakentamiseen, pohjantikka löysi sellaisen luontokeskuksen ympäristöstä.
Paikka oli rauhallinen eikä näyttänyt siltä, että kukaan koskaan kävisi siellä. Näin olikin kunnes lumet sulivat…














Sulavat lumet paljastivat ohi kulkevat pitkospuut: pesäpuu olikin aivan kansallispuiston suosituimman polun, Ansapolun vieressä! Alkuun pohjantikka aina säikähti ja lensi pakoon retkeilijöiden kävellessä ohi.














Sitten se kuitenkin tottui liikenteeseen eikä ole hylännyt pesäänsä ja poikasiansa. Nyt poikaset ovat jo lähteneet pesästä.

Pohjantikka pesii tavallaan ihan työpaikkani vieressä. Oli mukavaa käydä aina välillä iltaisin bongaamassa sitä. Kuviakin syntyi paljon.

Enemmän tietoja Syötteen kansallispuistosta: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=439

Lisää pohjantikkakuvia kuvapankista löytyy tästä .

Eteläafrikkalaista huippukuvaajaa syytetään luontokuvan manipuloinnista

Helsingin sanomat kertoo: Huippukuvaajaa epäillään huijauksesta

No joo. En tunne, enkä tiedä tapausta sen kummemmin. Suomi on pieni ja maa ja täällä keskusteltiin manipuloinnista joitain vuosia sitten niin rajusti, että monet haluavat välttää keskustelua. Osalle luontokuvalta odotetaan aitoutta, ettei jälkeenpäin saisi tehdä mitään ihmeempää muutosta, tai ne pitäisi kertoa.
Normaalia kuvan peruskäsittelyäkin vahvempi mankelointikin voi jonkun mielestä olla vähän niin ja näin. Toiset taas on sitä mieltä, että kuvausjärjestelyt on paljon rajumpaa todellisuuden vääristelyä, että jälkeenpäin fiksaaminen on luonnonkin kannalta ystävällisempää. Näkemyksiä on siis monia.

Saako maisemakuvaa varten oksia taitella ja puskia katkoa, niin kuin jotkut maisemakuvaajat tekee tai ovat ainakin joskus tehnee? Saako linnunpesän tuntumasta kuvata? Riippuu kait linnusta (lajista), ja siitä miten sen kuvauksen toteuttaa, että aiheutuuko siitä häiriötä vai ei. Ainakin omasta mielestäni houkuttelut ravinnolla tms haaskalla on ok, kun se tapahtuu lajin ehdoilla. Lentoon hätistelyt ja pitkäkestoisempi pesinnän alkamisen alla lisästressin aiheuttaminen jatkovalla pienemmälläkin häirinnällä voi mennä yli hyväksyttävyyden rajan.

Alkuvuodesta -08 Suomen Luonto kertoi että eräät lintukuvaajat houkuttelevat pöllöjä elävillä hiirillä juustokuvun alla - mikä sai eläinsuojelijat älähtämään, koska siinä rikotaan eläinsuojelulakia. Mielenkiintoisia eettisiä kysymyksiä. Mitkä ovat vallitsevat periaatteet vs vallitsevat käytännöt - hajonta sen suhteen mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Selkeitä pelisääntöjä ei taida olla.

Maailmankuulu luontokuvaaja sanoo haluavansa kuvillaan herättää ihmisten kiinnostuksen luontoa ja sen suojelua kohtaan. Varmaan se on monilla osa-ajatuksena kuvaamisen taustalla. Lienee tekojen tarkoituksena osin myös sama motiivit kuin huippu-urheilijoilla. Haluaa saada menestystä hinnalla millä hyvänsä, joskus vähän vippaskonsteillakin. Tai niin kuin se kiinalaiskuvaajan tapaus joka voitti jonkun kuvakilpailunkin, katso WSJ. Jossain yhteydessä hän sanoi, ettei ikinä ole väittänyt kuvaa aidoksi, ja että halusi vain saada huomiota uhanalaiselle Tiibetin antiloopille. Ja siltä osin kait onnistui.

Kait suomalaisetkin hiihtäjät sortuivat aineisiin kun ajattelivat, että "Jos norjalaisetkin", vai mikä nyt oli käsitys (syy-seuraus-suhde). On se, hyvä että keskustelua käydään jossain muuallakin kuin vain Suomessa. Kun tuntuu että maailmalla luomukuvaamiseen ja luontokuvaun aitouteen suhtaudutaan paljon löysemmin kuin Suomessa. Tietty etäisyys tapauksiin voi edesauttaa siinä että asiassa päästään hieman eteenpäin.

Itse epäilen, ettei selkeitä rajoja kuvankäsittelyyn tai kohteen manipulointiin tulla koskaan samaan. Ja vain tunnetuimpien tai menestystä saaneiden kuvien taustojen räikeimmät tapaukset tulee julki. Mitä pinnan alla piilee, jää vain arvailujen varaan. Oma kutina on, että huiputuksia on äärimmäisen vähän, ja että keskustelu aiheesta tekee osin se, ettei haluta ottaa riskiä joutua ryöpytyksen kohteeksi. Siksi maltillinen keskustelu aiheesta on tervetullutta.

Voi olla että kun tämä kohuttu jääkarhukuva kuuluu vähän vanhempaan tuotantoon, että kyse on yksittäisestä hairahduksesta, josta hän jo otti opikseen, ennen kohuakin, ja valtava joukko uniikkia kuvaa on kuvattu kaikkien kirjoittamattomienkin sääntöjen mukaan.

Lisätietoa: www.stevebloom.com

Loma lähenee, Lappikuume nousee

Sama Lappikuume tuntuu minuunkin iskeneen, vähän eri muodossa nykyään. Vielä viikko ja sitten lomalla pääsen kuumetta hoitamaan. Kalastus tuntuu mukavalta ajanvietteeltä, kävely rantoja pitkin tuntuu nykyään mukavammalta, kuin pitkät vaeltelut reppu selässä. Siellä saa rauhoittua ihmettelemään luonnon kauneutta, ilman kiireitä. Ei kyllä välttämättä aina tule nähtyä kovin paljon hienoja maisemia, joista voisi nauttia ja kuvata, kun aika menee mukavasti muutaman kilometrin sisällä kalastellessa. Mutta sittenpähän taas uudella reissulla on uusi kohde ja uudet maisemat.


Ikimuistoiset luontoelämykset olen kokenut Kevon kanjonin avauduttua eteeni ja viime kesän reissu Ruotsin puolelle, siellä Pältsa ja Kummaenon putous lumihuippuisten tuntureiden lomassa.

Toivottavasti saaliiksi reissulta tulee ainakin joitain hyviä kuvia, jos tuo kalasaalis jää vähemmälle!




Lisää Lapin kalastuskuvia löytyy kuvatoimisto Cartinasta täältä

KUUMETTA

On taas se aika vuodesta, kun vaeltelijat kaivelevat rinkkojaan vinttikomeroista esiin ja alkavat keräämään tavaroitaan niiden sisuksiin. Lapinkuumeeksihan tuota tautia kansan suussa kutsutaan.
Valitettavasti olen itsekin tuon taudin riivaama, joskin ehkä onneksi kuitenkin sen lievemmän muodon kourissa.
Myös arjesta irtaantuminen toteutuu tuon harrastuksen parissa täydellisesti, vaikka valokuvaus ei vähenekään yhtään, pikemminkin päinvastoin.
Yhdenlaista lomailua seuraavassa:

SATEISTEN HUIPPUJEN SAREK

cartinafinland.fi/kuvapankki

KOTISIVU

Aikakauslehtien parhaat tekijät palkittiin

Aikakauslehtien liitto palkitsi vuosittaisessa Aikakauslehti Gaala-tapahtumassa merkittävimmät tekijät. Laadukasta ja hyvää työtä tekeviä on hyvä palkita. Korkeaan tasoon satsaaminen on vain plussaa, ja kannattaa etenkin pitkällä juoksulla. Gaalat taas on aina iloisia tapahtumia, missä voi vaihtaa kuulumisia, tai vain nauttia antimista ja positiivisesta tunnelmasta.

Noh. Itse en sillei tuntenut tuolta vain muutaman hassun. Joitain, kuten pääpuhujaa Niinistöä esim. olen toki kuvannut aiemmin muissa yhteyksissä. Ja oli siellä kuvaajia, mm. vuoden aikakauslehtikuvaajaksi valittu Hannu Lindroos, johon olen tietenkin törmännyt keikoilla. Olen siis nähnyt miehen tosi toimissa.

Minut oli pyydetty Apollo Live Clubille gaalan yhdeksi kuvaajaksi. Tehtävänä oli tallentaa juhlasalin puolelta tapahtumia, tunnelmaa yms.. En kyllä yhtään tiennyt sen tarkemmin että miten kuvia olisi tarkoitus käyttää. Noh. Jos ei muuta niin muistoksi, ajattelin. Ja niin kuin kaikissa tilanteissa, koitan aina tehdä parhaani. Toisena kuvaajana oli Niina Dodd. Hänellä olis studionurkka aulassa, minne vieraat kaapattiin kuvattaviksi. Niinastakin olen aiemmin kuullut paljon positiivista, mutten ole aiemmin tavannut. Mukavan ja taitavan oloinen pirtsakka flikka.

Vaikka sinänsä itse tapahtuman kuvaamisesta jäi hyvin positiivinen tunne, niin suurempi yllätys oli kun pari päivää sitten sain postissa 40 sivuisen tyylikkään opuksen. Lehti johon Gaala kaikkine ohjelmanumeroineen oli kuvin ja sanoin tiivistetty. Monenlaisia tapahtumia ja projekteja kuvailen, mutta harvoin niistä on tehty näin nättiä pakettia. Tämä on hyvä osoitus siitä miten hyvää työtä, niitä palkittuja ja muita läsnäolijoita voi hemmotella - ja samalla huolehtia siitä ettei se tärkeä asia unohdu - nimittäin hyvin tehty työ ja laadukas lopputulos.

Lehti alkaa ja loppuu aukeamalla missä on pari tusinaa iloisen vetävää Niinan ottamaan ryhmäpotretteja ja kuvia yksittäisistä vieraista ja merkkihenkilöistä. Lehden sisältä löytyy 8 aukeamaa ja pari irtosivua tunnelma ym kuviani, mm. kokosivuisena kuiskivasta Niinistöstä. Ei voi muuta kuin nostaa hattua hienosti orginaisoidulla kokonaisuudelle. Oli ilo olla tallentamassa tällaista mukavaa tapahtumaa - vaikkakin oma kuvaamiseni tapahtui äärimmäisen niukassa valossa.

Oma luovutettu sarja oliskohan olla noin 4 tuntisesta kuvauksesta löytyy tästä. Aikakauslehtien liiton sivuilta löytyy tiivistetty missä myös Niina Doddin kuvia löytyy tästä.

Lisää tapahtumakuvia: Cartina portfolio / Tapahtumakuvaus

Harmaata vai...

Niin synkkä, niin synkkä,
on mieleni nyt.
Kaik' tuntuu niin epätoivoiselt' ja rankalt'
Niin kurjaa on nyt.

Jos aurinko paistais' se toivon tois,
mut harmaa on taivas,
ilo tyrehtynyt:
- on kurjaa.

Miten saisin ylös,
surkeen mieleni nyt,
jot' kaiken kauneuden ja ilon näkisin taas,
joka ympäröi minut tässä ja nyt...

Aurinko pilkisti, se toivon toi!
Miks' murheis' niin synkis' täss synkistelen?
Vaik' tiedän et aurinko paistaa kuitenkin,
vain takana harmaiden pilvien!